Mummolan kaarijalkainen tuoli, kuolinpesästä löytynyt pullea lipasto tai huutokaupan ”rokokoo-salonki” herättää aina saman kysymyksen: onko kyseessä aito 1700-luvun esine vai myöhempi jäljitelmä? Rokokoo-huonekalut ovat suomalaisilla antiikkimarkkinoilla harvinaisia, mutta niiden jäljitelmiä löytyy lähes jokaisesta vanhasta kodista. Tämä artikkeli kertoo, miten alkuperäinen rokokoo eroaa 1800- ja 1900-luvun versioista, mitä eri kausien esineet maksavat ja mihin kokenut arvioija katsoo ensimmäisenä.
Mitä rokokoo oikeastaan oli Suomessa
Rokokoo syntyi Ranskassa Ludvig XV:n aikana ja levisi Ruotsiin 1740-luvulla. Suomi kuului silloin Ruotsiin, joten tyyli tuli tänne Tukholman kautta. Ruotsalainen rokokoo kesti noin vuoteen 1775, minkä jälkeen kustavilainen tyyli syrjäytti sen.
Suomessa aitoa kaupunkirokokoota tehtiin vähän. Säätyläiskodit ja kartanot tilasivat parhaat kalusteensa usein Tukholmasta, ja paikalliset puusepät jäljittelivät niitä omilla materiaaleillaan. Maaseudulla tyylin piirteet säilyivät pitkään: niin sanottua talonpoikaisrokokoota tehtiin Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa vielä 1800-luvun alkupuolella.
Tyylin tunnistaa kaarevista muodoista. Tyypillisiä piirteitä ovat S-muotoiset kaarijalat, simpukka- ja rocaille-koristeet, epäsymmetria sekä pullistuva eli bombee-muotoinen etuosa lipastoissa. Suorat linjat ja antiikin pylväsaiheet kuuluvat jo kustavilaiseen kauteen, jonka tunnusmerkeistä kertoo tarkemmin artikkeli kustavilaisten huonekalujen tunnistamisesta.
Kolme jäljitelmien aaltoa
Suurin osa Suomessa myytävistä ”rokokoo-huonekaluista” on tehty 1850-1960. Ne eivät ole väärennöksiä vaan oman aikansa tyylihuonekaluja, ja niillä on oma markkinansa.
Uusrokokoo 1850-1890. Historismin aikana porvaristo halusi salonkeihinsa Ludvig XV -henkisiä sohvia, nojatuoleja ja peilipöytiä. Näissä on usein mahonki- tai pähkinäpuuviilu, jousitettu istuin ja koneellisesti veistetyt koristeet. Hyväkuntoinen uusrokokoo-salonkiryhmä maksaa tavallisesti 300-1 200 €.
Tehdasvalmisteiset tyylikalusteet 1900-1930. Teollinen huonekaluvalmistus mahdollisti kaarijalkaiset tuolit ja vitriinit sarjatuotantona. Laatu vaihtelee paljon. Yksittäinen tuoli myydään yleensä 40-150 €:lla.
Sodanjälkeiset tyylihuonekalut 1945-1965. Funktionalismin ja midcentury modernin rinnalla tehtiin edelleen ”rokokoo-tyylisiä” makuuhuoneen ja olohuoneen kalusteita. Vanerinen selkälevy, lastulevy tai liimapuu paljastaa ne nopeasti. Niiden jälleenmyyntiarvo on usein alle 100 €.
Aito 1700-luvun ruotsalais-suomalainen rokokoo on aivan eri hintaluokassa. Hyväkuntoinen lipasto tai pöytä, jonka alkuperä tunnetaan, liikkuu Bukowskisin ja Hagelstamin huutokaupoissa tuhansissa euroissa. Tunnetun tukholmalaisen mestarin tekemä esine voi nousta yli 10 000 €:n.
Näin tunnistat aidot rokokoo-huonekalut
Ammattilainen ei aloita koristeista vaan kääntää huonekalun ympäri. Takaosa, laatikoiden sisäpinnat ja istuimen alapuoli kertovat valmistusajasta enemmän kuin mikään veistos. Tarkistusjärjestys on yleensä tämä:
1. Sahausjäljet. Käsisahan jälki on suoraviivaista ja epätasaista. Pyörösahan kaarevat jäljet yleistyivät Suomessa vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen.
2. Liitokset. 1700-luvun laatikoissa on käsin leikatut, harvat ja hieman epäsäännölliset lohenpyrstöliitokset. Tasavälinen ja tiheä koneliitos viittaa 1800-luvun loppuun tai myöhempään.
3. Ruuvit ja naulat. Käsin taotut naulat ja ruuvit, joiden ura on vino ja kierre epätasainen, sopivat varhaiseen ajankohtaan. Teolliset ristipääruuvit ovat 1900-luvulta.
4. Istuimen rakenne. Alkuperäisessä 1700-luvun tuolissa ei ole jousia, vaan pehmuste on tehty jouhesta ja olkisista. Jouset kertovat joko myöhemmästä valmistuksesta tai uudelleenverhoilusta.
5. Patina ja kuluma. Aito kuluma löytyy sieltä, mihin kädet ja jalat ovat osuneet: käsinojien päistä, jalkojen poikkipuista ja laatikoiden reunoista. Tasainen ”vanhennus” koko pinnalla on varoitusmerkki.
Puulaji auttaa myös. Suomalainen talonpoikaisrokokoo on yleensä maalattua mäntyä tai koivua, usein harmaan, sinisen tai punamullan sävyissä. Jalopuuviilu ja pronssihelat viittaavat kaupunkiin tai tuontiin.
Myytti: kaarijalka tarkoittaa 1700-lukua
Yleisin väärinkäsitys on, että kaareva jalka ja simpukkakoriste riittävät todisteeksi iästä. Todellisuudessa kaarijalkaa on käytetty yhtäjaksoisesti lähes 300 vuotta. Kuolinpesistä löytyvä ”isoäidin rokokootuoli” on valtaosin tehty 1880-1930.
Myös päinvastainen myytti on harhaanjohtava. Uusrokokoo ei ole arvotonta kopiota. Laadukas 1860-luvun pähkinäpuinen salonkiryhmä, jonka alkuperäinen veistotyö on tallella, on oikeaa antiikkia, sillä se on yli 150 vuotta vanha. Se on vain hinnoiteltava omana aikakautenaan eikä 1700-luvun esineenä.
Yleisimmät virheet ostajalla ja myyjällä
Ensimmäinen virhe on luottaa myynti-ilmoituksen sanaan ”rokokoo”. Tori.fi:ssä ja kirpputoreilla sanaa käytetään tyylin, ei iän kuvauksena. Ilman tarkempaa ajoitusta ostaja ei tiedä, maksaako hän 1700-luvusta vai 1950-luvusta.
Toinen virhe on liian aggressiivinen kunnostus. Alkuperäisen maalipinnan hiominen pois talonpoikaisrokokoosta voi pudottaa arvon murto-osaan. Keräilijät maksavat nimenomaan vanhasta, kuluneesta pinnasta. Asiasta enemmän artikkelissa restauroinnin vaikutuksesta arvoon.
Kolmas virhe koskee kuolinpesiä. Omaiset myyvät usein kaiken kerralla ja olettavat, että vanhalta näyttävä on arvokasta ja muu ei. Yksi aito 1700-luvun kalusteenosa voi kuitenkin olla arvokkaampi kuin koko loppuirtaimisto, ja sen tunnistaminen vaatii asiantuntijaa.
Väärennökset ja ”avioliitot”
Varsinaiset väärennökset ovat rokokoossa harvinaisempia kuin designklassikoissa, mutta niitä esiintyy. Tyypillisempi ongelma on niin sanottu avioliitto: huonekalu, joka on koottu eri esineiden osista. Lipaston runko voi olla 1700-luvulta, mutta jalat tai kansi 1900-luvulta.
Avioliiton paljastavat eri puulajit, eri sävyinen patina ja ruuvinreiät, joille ei löydy käyttöä. Helojen alta löytyy usein vanhoja reikiä, jotka kertovat helojen vaihtamisesta. Lisää yleisiä varoitusmerkkejä on koottu artikkeliin antiikin väärennösten tunnistamisesta.
Arvokkaan kohteen kohdalla kannattaa pyytää kirjallinen arvio ja selvittää esineen historia. Kartanosta tai tunnetusta suvusta peräisin oleva esine, jolla on dokumentoitu omistushistoria, on huutokaupassa selvästi arvokkaampi kuin vastaava esine ilman taustaa.
UKK
Miten erotan uusrokokoon aidosta 1700-luvun rokokoosta?
Katso rakennetta, älä koristeita. Jouset istuimessa, konesahauksen jäljet, tasaiset lohenpyrstöliitokset ja teolliset ruuvit viittaavat 1800-luvun loppupuolelle tai myöhempään. Aidossa rokokoossa työjäljet ovat käsin tehdyn epätasaisia.
Paljonko rokokoo-tyylinen tuoli on arvoltaan?
1900-luvun tehdasvalmisteinen tuoli maksaa yleensä 40-150 €, uusrokokoo-tuoli 1800-luvulta 100-400 € ja aito 1700-luvun ruotsalais-suomalainen tuoli useita satoja tai tuhansia euroja kunnosta ja alkuperästä riippuen.
Kannattaako maalattu talonpoikaisrokokoo kunnostaa?
Alkuperäistä maalipintaa ei pidä hioa pois. Konservointi, eli puhdistus, irtoavan maalin kiinnitys ja rakenteiden vahvistus, säilyttää arvon. Uudelleenmaalaus tai hionta yleensä alentaa sitä merkittävästi.
Viimeinen käytännön vinkki
Ennen kuin tyylin nimi määrää hinnan, käännä huonekalu ympäri ja avaa laatikot. Takalevy, liitokset ja istuimen alapuoli kertovat valmistusajan luotettavammin kuin mikään koriste. Jos ne viittaavat 1700-luvulle, esine kannattaa viedä antiikkiliikkeen tai huutokauppatalon arvioitavaksi ennen myyntiä. Jos ne viittaavat 1800- tai 1900-luvulle, kyseessä on silti hieno tyylihuonekalu. Se on vain hinnoiteltava oman aikakautensa mukaan.