Vanhojen grafiikanteosten tunnistus ja aitous on yksi hankalimmista alueista antiikin arvioinnissa, koska sama motiivi voi olla painettu sadoissa tai jopa tuhansissa kappaleissa – ja jokainen niistä on silti ”alkuperäinen”. Kuolinpesästä löytynyt kansio täynnä vanhoja vedoksia herättää aina saman kysymyksen: onko tämä taidetta vai vain painotuote seinälle.
Mitä grafiikka oikeastaan tarkoittaa
Grafiikalla tarkoitetaan taideteosta, joka on valmistettu painamalla – puupiirros, etsaus, litografia, silkkipaino tai syväpaino. Toisin kuin öljymaalaus tai akvarelli, grafiikka ei ole yksittäiskappale vaan painos, jossa taiteilija tai painaja on vetänyt saman laatan kautta useita samanlaisia vedoksia. Tämä ei tee teoksesta vähempiarvoista – Akseli Gallen-Kallelan alkuperäinen puupiirros voi olla yhtä haluttu keräilykohde kuin hänen maalauksensa, mutta arvon logiikka on erilainen.
Painoksen koko ratkaisee paljon. Jos vedos on numeroitu esimerkiksi 12/50, se tarkoittaa kahtatoista viidestäkymmenestä painetusta kappaleesta. Mitä pienempi painos, sitä harvinaisempi ja yleensä arvokkaampi yksittäinen vedos on. Suuret, satojen kappaleiden painokset – tyypillisiä 1960–1980-luvun sisustusgrafiikassa – jäävät useimmiten arki-antiikin hintaluokkaan, 20–100 euroon kappale.
Aitouden tunnistaminen käytännössä
Kokenut arvioija katsoo ensin painolaatan jälkeä eli plate markia – tummempaa, reunaltaan hieman kohonnutta jälkeä paperissa, joka syntyy kun metallilaatta painetaan puristimessa paperia vasten. Jos tätä jälkeä ei löydy lainkaan alkuperäiseksi väitetystä etsauksesta tai kuparipiirroksesta, kyseessä on todennäköisesti myöhempi reproduktio tai valokuvamekaaninen jäljennös.
Toinen tarkistuskohta on signeeraus. Käsin lyijykynällä tehty nimikirjoitus paperin alareunassa on eri asia kuin laattaan painettu, teoksen sisällä näkyvä signeeraus – jälkimmäinen on osa itse kuvaa, ei todiste aitoudesta. Moni myyjä esittelee painettua faksimile-signeerausta ikään kuin se olisi taiteilijan oma allekirjoitus, ja tämä on yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä koko alalla: signeerattu ei automaattisesti tarkoita arvokasta tai edes käsin vedettyä alkuperäistä.
Paperin ikä kertoo myös paljon. Ennen 1900-lukua valmistettu paperi on usein käsintehtyä ja siinä voi näkyä vesileima valoa vasten katsottuna. 1900-luvun puolivälin jälkeinen puumassapaperi taas kellastuu ja haurastuu tyypillisellä tavalla, ja happamasta pahvista tehty kehystys jättää usein ruskeita reunajälkiä eli foxingia vuosikymmenten varrella.
Yleisimmät virheet grafiikan arvioinnissa
Kolme virhettä toistuu perunkirjoituksissa ja kuolinpesän selvityksissä säännöllisesti.
Julisteen ja alkuperäisvedoksen sekoittaminen on yleisin. Näyttelyjuliste, jossa on painettuna taiteilijan nimi ja jopa ”signeeraus”, ei ole sama asia kuin käsin vedetty ja numeroitu grafiikka – hintaero voi olla satakertainen.
Kehyksen arvon lisääminen teoksen arvoon on toinen sudenkuoppa. Vanha, koristeellinen kehys nostaa mielikuvaa arvosta, mutta kokenut ostaja arvioi paperin ja vedoksen erikseen kehyksestä – joskus kehys on jopa arvokkaampi kuin sisällä oleva painotuote.
Jälkipainosten pitäminen alkuperäisinä on kolmas. Monien 1800-luvun ja 1900-luvun alun teosten laattoja on painettu uudelleen vuosikymmeniä myöhemmin, joskus taiteilijan kuoleman jälkeen perikunnan luvalla. Näissä laatan kuluminen näkyy usein epätarkkuutena tai ohuempana painojälkenä alkuperäiseen verrattuna.
Suomalaisen grafiikan erityispiirteet
Suomessa grafiikan keräilymarkkina on rakentunut pitkälti 1900-luvun alun kansallisromanttisen kauden ja sotienjälkeisen modernismin ympärille. Väinö Blomstedtin ja Akseli Gallen-Kallelan puupiirrokset edustavat jugend-kauden 1895–1915 huippua, ja niiden hinnat huutokaupoissa liikkuvat tyypillisesti 1 500–8 000 euron välillä teoksen harvinaisuudesta riippuen. Myöhemmän modernismin graafikoiden, kuten Aimo Kanervan tai Anitra Lucanderin numeroitujen vedosten hintataso on maltillisempi, usein 200–1 500 euroa.
Ero grafiikan ja muun paperitaiteen välillä kannattaa pitää mielessä: akvarelli on aina uniikki, käsin maalattu teos, jonka aitouden arviointi keskittyy eri asioihin kuin painetun vedoksen – tästä lisää akvarellien autentikoinnista kertovassa artikkelissa. Samoin öljymaalausten aitouden tunnistaminen nojaa maalipinnan, kankaan ja pohjustuksen ikään, ei painolaatan jälkeen – ks. öljymaalausten aitouden tunnistamista käsittelevä artikkeli.
Milloin kannattaa hakea asiantuntija-arvio
Jos kuolinpesästä löytyy kansiollinen numeroituja, signeerattuja vedoksia tunnetuilta suomalaisilta taiteilijoilta, kannattaa hankkia ulkopuolinen arvio ennen myyntiä tai perinnönjakoa. Verottaja edellyttää perintöveroa varten käypää arvoa, ei tunnearvoa eikä myöskään vakuutusarvoa, ja tässä kohtaa amatöörin silmämääräinen arvio menee helposti pieleen suuntaan tai toiseen.
Ammattilainen aloittaa aina samasta järjestyksestä: ensin tekniikan tunnistus suurennuslasilla, sitten painosnumeron ja signeerauksen tarkistus, lopuksi vertailu tunnettuihin myyntitietoihin samalta taiteilijalta. Tästä prosessista kerrotaan tarkemmin antiikin arviointia käsittelevässä artikkelissa. Isompien kokonaisuuksien kohdalla huutokauppatalot tekevät usein maksuttoman ennakkoarvion valokuvien perusteella ennen varsinaista arviokäyntiä.
Usein kysytyt kysymykset
Onko numeroimaton grafiikka aina vähemmän arvokas kuin numeroitu?
Ei välttämättä. Ennen 1960-lukua painoksia ei aina numeroitu järjestelmällisesti, joten numeroinnin puuttuminen vanhassa teoksessa ei sinänsä kerro mitään aitoudesta. Numeroimattomuus muuttuu ongelmaksi vasta, jos teos väitetään 1900-luvun jälkipuoliskolta, jolloin numerointikäytäntö oli jo vakiintunut.
Voiko grafiikan aitouden tarkistaa itse ilman asiantuntijaa?
Perustason tarkistuksen voi tehdä itse: plate markin tunnustelu, paperin ikä ja signeerauksen sijainti kertovat paljon. Lopullinen aitousvarmistus ja hinta-arvio kuitenkin vaativat asiantuntijan vertailuaineistoa ja usein UV-valolla tehtävää paperitarkastusta.
Miksi kaksi näennäisesti samaa vedosta voivat olla hyvin eriarvoisia?
Painoksen koko, vedoksen kunto ja se, onko kyseessä ensimmäinen vai myöhempi painatus samasta laatasta, vaikuttavat kaikki arvoon erikseen. Kaksi ulkoisesti identtistä vedosta voi erota hinnaltaan moninkertaisesti, jos toinen on varhainen ja toinen laatan kulumisen jälkeen painettu myöhäisvedos.
Yhteenveto
Grafiikan tunnistus on käsityötä siinä missä sen tekeminenkin: plate mark, paperin laatu, signeerauksen tyyppi ja painosnumero muodostavat yhdessä kuvan siitä, mitä kädessä oikeasti on. Kuolinpesän tai perinnönjaon yhteydessä kannattaa erottaa selkeästi juliste, jälkipainos ja alkuperäinen käsin vedetty grafiikka toisistaan ennen kuin kenellekään annetaan lupausta arvosta – se säästää harmilta sekä myyjältä että ostajalta.