Auran Kultasepän vanhat mallit löytyvät usein kotitalouden astiakaapista, perinnöksi saadusta aterinlaatikosta tai kuolinpesän lipaston pohjalta. Moni ei tiedä, onko kyseessä arkinen käyttöhopea vai keräilijää kiinnostava esine. Tästä artikkelista näet, miten turkulaisen hopeasepän tuotanto tunnistetaan, miten sitä käytetään ja hoidetaan arjessa ja mitä se on oikeasti arvoltaan.
Hyöty on suora. Kun osaat lukea leimat ja arvioida kunnon, et myy täydellistä aterinsarjaa sulatushintaan etkä myöskään odota kahvilusikalta huutokauppahintaa.
Turkulainen hopeaperinne ja Auran Kultaseppä
Turku on ollut suomalaisen hopeasepäntaidon keskuksia jo ruotsinvallan ajoilta. Kaupungissa toimi 1900-luvulla useita merkittäviä valmistajia. Tunnetuimmat ovat Kupittaan Kulta ja Auran Kultaseppä, joiden tuotantoa päätyi tuhansiin suomalaiskoteihin lahjoina, häälahjoina ja ristiäislusikoina.
Auran Kultasepän tuotanto on pääosin käyttöhopeaa: aterimia, kakkulapioita, sokeriottimia, kermakkoja, pieniä maljoja ja koruja. Kyse on laadukkaasta käsityöperinteestä eikä Georg Jensenin kaltaisesta kansainvälisestä designista. Siksi hintataso on maltillisempi, ja juuri se tekee esineistä hyviä käyttöesineitä. Vertailun vuoksi tanskalaisen hopean asemasta suomalaiskodeissa kerrotaan artikkelissa Georg Jensenin hopeaesineet Suomen kotitalouksissa.
Näin tunnistat Auran Kultasepän vanhat mallit leimoista
Kokenut arvioija ei katso ensin kuviota. Hän kääntää esineen ja etsii leimarivistön. Suomalainen hopea on leimattu tarkemmin kuin melkein mikään muu kotimainen esineryhmä, joten valmistaja ja vuosi selviävät usein muutamassa minuutissa.
Täydestä suomalaisesta leimasarjasta löytyy yleensä viisi osaa:
Valmistajan leima eli Auran Kultasepän nimi- tai kirjainmerkki.
Pitoisuusleima, esimerkiksi 813H, 830H tai 925H. H-kirjain kertoo tuhannesosista.
Kotimaisen kontrollin leima, sydämen muotoiseen kilpeen sijoitettu kruunu.
Kaupunkileima, joka kertoo valmistuspaikkakunnan.
Vuosikirjain, kirjaimen ja numeron yhdistelmä, josta valmistusvuosi luetaan taulukosta.
Vuosikirjainjärjestelmä on ollut Suomessa käytössä vuodesta 1810. Taulukoita on saatavilla keräilyoppaissa ja verkossa, ja ne kannattaa tarkistaa aina erikseen. Kirjaimen muistaminen ulkoa johtaa helposti virheeseen.
Poikkeuksiakin on. Pienissä esineissä, kuten sokeriottimissa ja koruissa, leimoja voi olla vain kaksi tai kolme, koska tilaa ei ole. Vahvasti käytetyissä lusikoissa leimat ovat voineet kulua lähes näkymättömiin. Silloin tarvitaan suurennuslasia, ja epäselvässä tilanteessa ammattilaisen arviota.
Myytti: hopea on vain painonsa arvoista
Sitkein harhaluulo kuuluu näin: vanha hopea myydään grammahinnalla, joten muotoilulla ja valmistajalla ei ole väliä. Tämä pitää paikkansa vain rikkinäisten, yksittäisten tai pahasti kuluneiden esineiden kohdalla.
Täydellinen, samaa mallia oleva 12 hengen aterinsarja on ostajalle selvästi arvokkaampi kuin sama määrä hopeaa sekalaisina kappaleina. Moni ostaa vanhaa mallia nimenomaan täydentääkseen omaa sarjaansa, ja yksittäinen puuttuva kappale voi olla hänelle tärkeämpi kuin sulatusarvo. Tyypillinen tilanne kuolinpesässä: perilliset jakavat aterimet tasan neljän sisaruksen kesken, ja sarja menettää yhdessä illassa merkittävän osan keräilyarvostaan.
Toisin päin myytti toimii myös. Pelkkä ”vanha” ja ”Turku” eivät tee kahvilusikasta harvinaisuutta. Tavallinen 813H-teelusikka on arki-antiikkia, jonka hinta liikkuu antiikkikaupassa tyypillisesti 10-30 eurossa kappaleelta, kunnosta riippuen.
Hintataso ja mikä arvoon vaikuttaa
Auran Kultasepän käyttöhopea sijoittuu pääosin arki-antiikin hintaluokkaan, 50-500 euroon esinettä tai pientä sarjaa kohden. Kokonaiset aterinsarjat, isommat kahvikalustot ja painavat maljat nousevat keskihintaiseen luokkaan, 500-5 000 euroon, jolloin hopean paino ja sarjan täydellisyys ratkaisevat paljon.
Arvoa nostavat täydellisyys, alkuperäinen kotelo, selkeät leimat, vähäinen kuluma ja ehjät kaiverrukset. Arvoa laskevat taivutukset, korjausjuotokset, kuluneet haarukan piikit ja vieraat monogrammit. Monogrammi ei aina ole haitta. Jos se liittyy tunnettuun sukuun tai kartanoon, ja tämä voidaan dokumentoida, se voi jopa lisätä kiinnostusta. Tarkemmin arvon muodostumisesta kerrotaan artikkelissa antiikin hinnoitteluperusteet.
Myyntikanava vaikuttaa paljon. Tori.fi:ssä yksittäiset lusikat liikkuvat nopeasti mutta halvalla. Antiikkikauppa ostaa kokonaisuuksia ja hinnoittelee jälleenmyynnin mukaan. Bukowskisin ja Hagelstamin kaltaiset huutokauppatalot kiinnostuvat lähinnä poikkeuksellisista tai suurista kokonaisuuksista. Tavallinen Auran Kultasepän aterinsarja päätyy niissä usein kokoelmaerään.
Hopea arkikäytössä – hoito ja säilytys
Hopea on tehty käytettäväksi. Säännöllisesti käytetty aterin tummuu hitaammin kuin kaapissa seisova, ja käytössä syntyvä pehmeä patina kuuluu vanhaan hopeaan. Käsinpesu lämpimällä vedellä ja miedolla astianpesuaineella riittää. Kuivaa heti pehmeällä liinalla, niin vesitahrat eivät jää.
Säilytykseen sopivat hopeapussit ja huopavuoratut laatikot. Kumilenkit, sanomalehti ja tammilaatikot nopeuttavat tummumista rikkiyhdisteiden takia. Kiillotus kannattaa tehdä hopealle tarkoitetulla liinalla tai pastalla harvoin, korkeintaan 1-2 kertaa vuodessa juhlakäytössä olevalle esineelle.
Poikkeus: jos esineessä on syvä koristekuvio tai kaiverrus, tummuma syvennyksissä on tarkoituksellista ja korostaa kuviota. Sitä ei pidä hangata pois.
Yleisimmät virheet hopean kanssa
Ensimmäinen virhe on astianpesukone. Voimakas pesuaine ja kuumuus himmentävät pinnan, ja ruostumattoman teräksen kanssa samassa korissa syntyy tummia läikkiä. Ontot veitsenvarret voivat irrota, koska niiden täyteaine ei kestä kuumuutta.
Toinen virhe on kiillottaminen hammastahnalla tai ruokasoodalla foliossa. Hammastahna naarmuttaa pintaa, ja soodakylpy poistaa myös toivotun patinan syvennyksistä. Lopputulos näyttää kiiltävältä mutta lattealta, ja keräilijä huomaa sen heti.
Kolmas virhe on sekoittaa hopea pinnoitettuihin esineisiin. Alpakka, uushopea ja EPNS-merkityt esineet eivät sisällä hopeaa juuri lainkaan tai sitä on vain ohuena pintakerroksena. Jos H-päätteistä pitoisuusleimaa ja kruunuleimaa ei löydy, esine ei todennäköisesti ole suomalaista täyshopeaa.
Kuolinpesä ja perintöverotus
Perunkirjoituksessa hopea merkitään käypään arvoon eli siihen hintaan, jolla esineen voisi kohtuudella myydä. Uushankintahinta tai myymälän pyyntihinta on eri asia. Tavallinen kotitalouden käyttöhopea arvioidaan usein maltillisesti, mutta suurissa kokonaisuuksissa kirjallinen arvio kannattaa pyytää ammattilaiselta. Kuolinpesän tavaroiden arvon selvittämisestä kerrotaan lisää artikkelissa kuolinpesän antiikin osto ja arvon selvitys.
Ammattilainen aloittaa punnitsemalla ja lajittelemalla esineet malleittain. Vasta sen jälkeen ratkaistaan, mikä myydään sarjana, mikä yksittäin ja mikä sulatukseen. Järjestys on tärkeä, sillä jaettua sarjaa ei saa koottua takaisin.
UKK
Miten tiedän, onko lusikka Auran Kultasepän valmistama?
Valmistajan leima kertoo sen. Etsi esineen takapuolelta tai varresta leimarivistö, jossa on valmistajan merkki, pitoisuus (esim. 813H), kruunuleima, kaupunkileima ja vuosikirjain. Jos leimat ovat kuluneet, antiikkikauppias tai arvioija tunnistaa ne yleensä suurennuslasilla.
Kannattaako vanhoja hopea-aterimia käyttää arjessa?
Kannattaa. Käyttö ei laske tavallisen käyttöhopean arvoa, kunhan aterimet pestään käsin eikä niitä taivuteta. Säännöllisessä käytössä hopea tummuu jopa hitaammin kuin kaapissa.
Myydäänkö vanha hopea grammahinnalla?
Vain rikkinäiset, sekalaiset tai pahasti kuluneet esineet. Ehjä ja täydellinen samanmallinen sarja myydään yleensä paremmin kokonaisuutena antiikkikaupalle tai keräilijälle.
Vanha hopea kuuluu käyttöön
Auran Kultasepän vanhat mallit ovat parhaimmillaan, kun niitä käytetään: sunnuntaipäivällisellä, kahvipöydässä ja juhlissa. Opettele lukemaan leimat, pidä sarjat koossa ja pese käsin. Jos kokonaisuuden arvo mietityttää, punnitse esineet, lajittele ne malleittain ja kuvaa leimat ennen kuin näytät niitä kenellekään. Silloin arviota pyytäessäsi tiedät jo itsekin, mitä sinulla on.