Antiikkiesineen restaurointi on päätös, jota ei voi perua, ja siksi restauroinnin ammattilaisen valinta vaikuttaa esineen arvoon usein enemmän kuin itse vaurio. Tämä artikkeli on kirjoitettu perityn lipaston omistajalle, keräilijälle, jonka Artek-jakkaran pinta on kulunut, ja kuolinpesän hoitajalle, joka pohtii kannattaako esineitä korjata ennen myyntiä. Tekstin luettuasi osaat erottaa pätevän tekijän pätemättömästä, kysyä oikeat kysymykset ja välttää korjauksen, joka puolittaa esineen arvon.
Restaurointi vai konservointi – kumpaa esine tarvitsee
Ensimmäinen asia on selvittää, mitä esineelle oikeastaan halutaan tehdä. Konservointi pysäyttää vaurioitumisen ja säilyttää alkuperäisen materiaalin mahdollisimman koskemattomana. Restaurointi palauttaa esineen käyttökuntoon tai lähemmäs alkuperäistä ulkoasua, ja siinä materiaalia lisätään tai korvataan.
Ero ei ole pelkkää sanastoa. Museoesineen tai huippuluokan kartano-antiikin kohdalla konservaattori on yleensä oikea valinta, kun taas arkikäyttöön tulevan 1920-luvun ruokapöydän voi viedä huonekalurestauroijalle. Aiheesta tarkemmin kertoo artikkeli konservoinnin ja restauroinnin erosta vanhoissa huonekaluissa.
Rajatapauksiakin on. Hyväkuntoinen kustavilainen tuoli, jonka liitokset ovat löystyneet, tarvitsee usein molempia: liitokset liimataan uudelleen eläinliimalla, mutta maalipintaa ei kosketa lainkaan.
Millainen on pätevä restauroinnin ammattilainen
Suomessa nimike ”restauroija” ei ole suojattu. Kuka tahansa voi kutsua itseään restauroijaksi, myös huonekalujen maalaaja, joka hioo kaiken puuhun asti ja vetää päälle polyuretaanilakan. Siksi koulutustausta ja työnäytteet ratkaisevat.
Konservaattorit ovat yleensä suorittaneet ammattikorkeakoulu- tai yliopistotason konservoinnin tutkinnon, ja moni kuuluu Suomen Konservaattoriliittoon, jolla on omat ammattieettiset ohjeensa. Huonekalupuolella toimii lisäksi restaurointiartesaaneja ja pitkän linjan puusepänverstaita, joista osalla on vuosikymmenten kokemus perinteisistä menetelmistä kuten shellakkapolitüüristä, viilutuksesta ja eläinliimoista.
Kokenut ammattilainen kysyy ensin esineen historiasta ja käyttötarkoituksesta, ei hinnasta. Hän tutkii esineen ennen tarjousta, kertoo mitä jättäisi tekemättä ja dokumentoi työn valokuvin ennen ja jälkeen. Jos tekijä lupaa puhelimessa kiinteän hinnan näkemättä esinettä, se kertoo jo paljon.
Näin valitset restauroinnin ammattilaisen vaihe vaiheelta
Prosessi kannattaa tehdä tässä järjestyksessä, varsinkin jos esineen arvo on yli 500 €:
- Selvitä esineen arvo ensin. Arviointi ennen restaurointia kertoo, kannattaako työ ja kuinka varovainen sen pitää olla.
- Pyydä työnäytteitä samasta kohdetyypistä. Jugendkaapin viilutöihin erikoistunut ei välttämättä osaa korjata Arabian Faenza-vadin säröä tai suomenhopeaisen kahvikannun lommoa.
- Kysy menetelmistä ja materiaaleista. Käytetäänkö palautettavia eli reversiibeleitä materiaaleja, esimerkiksi luuliimaa synteettisen sijaan?
- Vaadi kirjallinen kuntokartoitus ja tarjous. Kartoitus maksaa tyypillisesti 50-150 €, ja se kannattaa.
- Sovi dokumentoinnista. Restaurointiraportti kulkee esineen mukana ja on myöhemmin myyntivaltti esimerkiksi Bukowskisin tai Hagelstamin huutokaupassa.
Arvon selvittämiseen löytyy apua artikkelista antiikin arvioinnista asiantuntijalta.
Mitä restaurointi maksaa
Tuntiveloitus vaihtelee Suomessa karkeasti 50-90 €/h, ja konservaattorin veloitus on usein yläpäässä. Tuolin liitosten uudelleenliimaus maksaa tavallisesti 80-200 €, irronneen viilun korjaus pienellä alueella 100-300 € ja koko lipaston pintakäsittely shellakalla 600-1 500 €. Öljymaalauksen puhdistus ja lakan uusiminen voi kustantaa 300-2 000 € koon ja vaurioiden mukaan.
Helsingissä ja Tampereella hinnat ovat yleensä korkeampia kuin pienemmillä paikkakunnilla, mutta erikoisosaaminen ratkaisee enemmän kuin sijainti. Biedermeier-sohvan perinteinen jousitus ja jouhitäyte vaativat verhoilijan, joita on koko maassa rajallisesti, joten jonot voivat olla 3-6 kuukautta.
Myytti: restaurointi nostaa aina arvoa
Yleisin väärinkäsitys on, että korjattu esine on arvokkaampi kuin kulunut. Usein asia on päinvastoin. Keräilijä maksaa alkuperäisestä pinnasta, patinasta ja jäljistä, jotka todistavat esineen iän.
Hyvä esimerkki löytyy suomalaisesta designista. Alkuperäisellä lakkapinnalla ja kuluneella istuimella oleva 1930-luvun Artek 60 -jakkara on keräilijälle arvokkaampi kuin samanikäinen, kokonaan hiottu ja uudelleen lakattu yksilö. Sama pätee Ilmari Tapiovaaran Domus-tuoliin ja vanhoihin talonpoikaiskaappeihin, joiden alkuperäistä maalipintaa ei koskaan pitäisi poistaa.
Poikkeus on rakenteellinen vaurio. Huojuva tuoli tai irtoava viilu heikentää arvoa, ja asiantunteva korjaus pysäyttää lisävahingot. Laajemmin aihetta käsittelee artikkeli restauroinnin vaikutuksesta antiikkihuonekalun arvoon.
Yleisimmät virheet restauroijaa valittaessa
Hinta ratkaisee valinnan. Kuolinpesää tyhjennettäessä on tyypillistä viedä koko kalusto halvimmalle tarjoajalle. Tuloksena voi olla 1800-luvun mahonkilipasto, joka on hiottu tasaiseksi ja lakattu kiiltäväksi. Ennen sen arvo olisi voinut olla 1 500-2 500 €, korjauksen jälkeen enää murto-osa siitä.
Kaikki esineet samalle tekijälle. Huonekaluverstas ei ole oikea paikka grafiikanlehden kellastumisen käsittelyyn tai Riihimäen lasin hiomiseen. Paperi, tekstiili, lasi, keramiikka ja metalli ovat jokainen oma erikoisalansa.
Kotikonstit ennen ammattilaista. Hopean kiillotus hankaavalla tahnalla poistaa leimojen yksityiskohtia, ja öljymaalauksen pyyhkiminen kostealla liinalla voi irrottaa halkeilevaa maalia. Esine kannattaa viedä ammattilaiselle juuri sellaisenaan kuin se on.
Milloin restaurointia ei kannata tehdä
Arki-antiikin hintaluokassa 50-500 € korjaus maksaa usein enemmän kuin se tuo lisäarvoa. Jos esine tulee omaan käyttöön ja on tunnearvoltaan tärkeä, laskelmalla ei ole merkitystä. Myyntiä varten tehtynä se on kuitenkin usein tappiollinen.
Huutokauppaan menevää arvoesinettä ei yleensä kannata restauroida etukäteen. Huutokauppatalojen asiantuntijat ja ammattiostajat haluavat nähdä esineen koskemattomana ja arvioida itse, mitä siihen kannattaa tehdä.
UKK
Mistä tiedän, onko restauroija pätevä?
Kysy koulutuksesta, pyydä kuvia vastaavista töistä ja selvitä, käyttääkö tekijä palautettavia materiaaleja. Konservaattoreiden kohdalla jäsenyys Suomen Konservaattoriliitossa kertoo sitoutumisesta ammattieettisiin periaatteisiin.
Pitääkö esine restauroida ennen myyntiä?
Ei yleensä. Alkuperäinen pinta ja patina ovat ostajalle arvokkaampia kuin uusi pinta. Vain pienet rakenteelliset korjaukset, kuten löystyneiden liitosten liimaus, voivat parantaa myytävyyttä.
Mitä restaurointiraportissa pitäisi olla?
Esineen kunto ennen työtä, käytetyt menetelmät ja materiaalit, valokuvat ennen ja jälkeen sekä tekijän nimi ja päivämäärä. Raportti lisää esineen uskottavuutta myöhemmässä kaupassa.
Viimeinen vinkki ennen päätöstä
Restauroinnin ammattilaisen valinnassa tärkein kysymys ei ole ”mitä tämä maksaa”, vaan ”mitä jättäisit tekemättä”. Tekijä, joka osaa perustella miksi jokin naarmu tai kulunut kohta kannattaa säilyttää, ymmärtää antiikin arvon. Ota esineestä valokuvat ennen kuin luovutat sen kenellekään. Pyydä kirjallinen suunnitelma ja aloita pienimmästä tarpeellisesta toimenpiteestä, koska tehtyä restaurointia ei voi perua.