Antiikin väärennösten tunnistus on taito, jota tarvitsee jokainen, joka ostaa vanhoja esineitä kirpputorilta, Tori.fi:stä, antiikkikaupasta tai huutokaupasta. Kun kohteen hinta nousee satoihin tai tuhansiin euroihin, väärä tulkinta maksaa. Tässä artikkelissa käydään läpi yleisimmät merkit, joista kopio, jäljitelmä tai myöhemmin ”vanhennettu” esine paljastuu – huonekaluista lasitaiteeseen ja hopeaan.
Väärennös ei aina tarkoita rikollista tarkoitusta. Suuri osa markkinoilla liikkuvista virheellisesti kuvatuista esineistä on rehellisiä myöhempiä kopioita, joiden alkuperä on unohtunut kuolinpesän tai kahden omistajan matkalla.
Miksi väärennöksiä on eniten designklassikoissa
Väärentäjät hakeutuvat sinne, missä raha liikkuu. Suomessa se tarkoittaa ennen kaikkea 1930-1970-lukujen designia. Alvar Aallon Paimio-tuoli, Artek 60 -jakkara ja Tapio Wirkkalan lasitaide ovat kansainvälisesti haluttuja, ja niiden hinnat ovat nousseet niin, että kopiointi kannattaa.
Artek 60 -jakkara on hyvä esimerkki. Uusi jakkara maksaa reilut 200-300 €, mutta 1930-1950-lukujen kappale alkuperäisellä pinnalla voi tuoda moninkertaisen hinnan. Ero syntyy pitkälti iästä, ja juuri ikää väärentäjä yrittää lavastaa. Aallon kalusteiden alkuperäisistä tunnusmerkeistä kerrotaan tarkemmin artikkelissa Alvar Aallon huonekalut vintagena.
Vanhemmassa antiikissa väärennöksiä on vähemmän, mutta niitäkin on. Kustavilaisia (1770-1800) ja biedermeier-tyylisiä (1815-1848) huonekaluja on valmistettu tyylikopioina koko 1900-luvun ajan, ja 1920-luvulla tehty kustavilainen piironki on jo itsessään sata vuotta vanha.
Huonekalujen yleisimmät väärennösmerkit
Kokenut antiikkikauppias ei katso huonekalua ensin edestä. Hän kääntää sen, vetää laatikot ulos ja tutkii takaseinän. Näkymättömät pinnat kertovat totuuden, koska niitä on harvoin vaivauduttu vanhentamaan.
Ruuvit ja kiinnikkeet. Käsin tehdyssä ruuvissa kierre on epätasainen ja ura usein vinossa. Ristipääruuvi alkuperäisenä kiinnikkeenä sulkee pois 1800-luvun valmistuksen. Jos kaikki ruuvit ovat vanhoja mutta ruuvinreiät ympärillä tuoreen vaaleat, ruuvit on siirretty toisesta esineestä.
Työstöjäljet. Vanhassa huonekalussa laatikon pohjassa ja takaseinässä näkyy höylän tai käsisahan jälki. Pyörösahan kaarevat jäljet viittaavat myöhäisempään konevalmistukseen. Käsin tehdyt lohenpyrstöliitokset ovat hieman epäsäännöllisiä – täydellisen tasaiset liitokset paljastavat koneen.
Kuluma. Aito kuluma syntyy siellä, missä ihminen koskee: laatikon vetimen ympärillä, tuolin etupuolen poikkipuussa, pöydän reunassa. Väärennöksessä kuluma on usein tasaisesti joka puolella, myös kohdissa joihin kukaan ei ole koskaan ylettynyt.
Madonreiät. Aidot kuoriaisen käytävät kulkevat puun sisällä mutkitellen. Porattu reikä on suora. Jos reikiä on poikkileikatussa pinnassa mutta ei sen alla olevassa puussa, ne on tehty jälkikäteen.
Pyöreä pöytälevy on oma tapauksensa. Massiivipuu kutistuu satojen vuosien aikana syiden poikittaissuunnassa, joten aidon vanhan pyöreän pöydän levy on mitattuna usein muutaman millin soikea. Täysin pyöreä levy ei todista väärennöstä, mutta se on syy katsoa tarkemmin.
Lasi, keramiikka ja hopea – leimojen ansat
Iittalan, Nuutajärven ja Riihimäen lasin keräilyssä ostaja nojaa usein signeeraukseen. Wirkkalan ja Sarpanevan taidelaseissa on tyypillisesti kaiverrettu nimi, tehdas ja mallinumero. Ongelma on, että kaiverrus on helppo lisätä jälkikäteen. Ammattilainen vertaa kaiverruksen käsialaa, syvyyttä ja sijaintia tunnettuihin aitoihin kappaleisiin ja tarkistaa, sopiiko mallinumero kyseiseen muotoon. Myöhemmin lisätyssä kaiverruksessa ura on usein terävämpi ja puhtaampi kuin vuosikymmeniä käytetyn lasin muilla pinnoilla.
Aallon lasiesineistä löytyy lisätietoa artikkelista Iittalan lasitaide ja Alvar Aallon esineet. Pohjan kuluma on lasissa hyvä vihje: vuosikymmeniä pöydällä seissyt maljakko on saanut pohjarenkaaseensa hienoja, eri suuntiin kulkevia naarmuja. Hiekkapaperilla tehty kuluma on yhdensuuntaista ja tasaista.
Arabian astioissa selkämerkki muuttui vuosikymmenittäin, joten merkin ja mallin aikakausien pitää täsmätä. Kilta- tai Ruska-astia, jonka leima on väärältä vuosikymmeneltä, on syytä tutkia tarkemmin.
Suomalaisessa hopeassa leimasarja on pitkä: valmistajan merkki, pitoisuusmerkintä (esim. 813H), kaupunkileima, kontrollileima ja vuosikirjain. Jos sarja on puutteellinen tai leimat ovat eri kohdissa kuin saman pajan muissa töissä, se on varoitusmerkki. Kokonaan puuttuva vuosikirjain ei aina ole väärennöksen merkki – pienissä esineissä leimoja on voitu jättää pois.
Taide ja grafiikka
Grafiikanlehdissä yleisin ongelma ei ole väärennetty taiteilija, vaan offsetpainettu jäljennös, joka myydään alkuperäisvedoksena. Suurennuslasilla katsottuna painokoneen rasteripisteet näkyvät säännöllisenä verkkona. Aidossa litografiassa, etsauksessa tai puupiirroksessa tällaista verkkoa ei ole.
Öljymaalauksessa kannattaa kääntää taulu. Uusi kangas, uudet kiilat ja tuore niittaus vanhan näköisen pinnan takana kertovat ristiriidasta. Keinotekoisesti tuotettu krakeleeraus on usein liian tasainen ja kulkee samanlaisena koko pinnalla.
Myytti: leima tai signeeraus todistaa aitouden
Tämä on alan sitkein väärinkäsitys. Leima, tarra tai signeeraus kertoo vain, että joku on lisännyt esineeseen leiman, tarran tai signeerauksen. Artekin vanhoja tarroja liikkuu irrallaan, ja kaiverrus lasiin onnistuu tavallisella työkalulla.
Aitous on kokonaisuus: materiaali, rakenne, valmistustekniikka, kuluma ja merkinnät tukevat toisiaan. Jos yksi näistä on ristiriidassa muiden kanssa, leiman olemassaolo ei pelasta esinettä. Päinvastoin moni aito esine on täysin merkitsemätön – esimerkiksi tarra on irronnut vuosikymmenten saatossa.
Yleisimmät virheet väärennösten tunnistuksessa
Ostajat tekevät samoja virheitä vuodesta toiseen:
– Tarinaan luottaminen. ”Mummon perintöä Turusta” kuulostaa uskottavalta, mutta kerrottu historia ei korvaa esineen tutkimista.
– Kiireessä ostaminen. Huutokaupan viimeiset minuutit tai myyjän ”toinen ostaja tulee tunnin päästä” saavat ihmiset ohittamaan tarkastuksen.
– Liian halpa hinta. Aito Paimio-tuoli 300 eurolla Tori.fi:ssä on lähes aina joko kopio, myöhempi tuotanto tai vahvasti korjattu kappale.
Neljäs virhe on hiljaisempi: restauroinnin sekoittaminen väärennökseen. Uudelleen viilutettu tai uudelleen pintakäsitelty aito kaluste on aito, mutta sen arvo on alempi, ja sen pitäisi näkyä hinnassa.
Milloin kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen
Arki-antiikissa, hintaluokassa 50-500 €, oma tarkistus riittää useimmiten. Kun summa nousee keskihintaiselle tasolle 500-5 000 €, kirjallinen arvio tai aitoustodistus kannattaa hankkia. Yli 10 000 euron kohteissa se on käytännössä välttämätön myös jälleenmyyntiä varten.
Bukowskis ja Hagelstam & Co tarkastavat myyntiin tulevat kohteet, ja Designmuseon tai Kansallismuseon asiantuntijoilta voi saada apua tunnistukseen, vaikka museot eivät arvioi hintoja. Arviointiprosessista kerrotaan lisää artikkelissa antiikin arviointi asiantuntijalta. Norsunluuta, koralleja tai uhanalaisia puulajeja sisältävissä esineissä on lisäksi huomioitava CITES-säännökset, jotka koskevat myös vanhoja kappaleita.
UKK
Miten aloittelija tunnistaa väärennöksen nopeimmin?
Katsomalla esineen näkymättömät pinnat: pohjat, takaseinät, laatikoiden sisäpuolet. Väärentäjä panostaa näkyvään puoleen, ja ristiriidat löytyvät piilosta.
Onko antiikkikaupasta ostettu esine aina aito?
Ei automaattisesti, mutta asiallinen kauppias kertoo esineen iän, kunnon ja korjaukset kirjallisesti. Kysy aina, onko kyseessä alkuperäinen, myöhempi tuotanto vai tyylikopio.
Laskeeko restaurointi aidon esineen arvoa?
Ammattimainen konservointi säilyttää yleensä arvon, mutta raskas restaurointi, kuten uusi pintakäsittely tai vaihdetut osat, laskee keräilyarvoa usein 20-50 %.
Yhteenveto: luota kokonaisuuteen, älä yksittäiseen merkkiin
Väärennöksen paljastaa harvoin yksi asia. Ammattilainen kerää havaintoja – ruuvit, työstöjäljet, kuluma, leimat, materiaali – ja katsoo, kertovatko ne saman tarinan. Kun yksikin havainto on ristiriidassa muiden kanssa, kannattaa pysähtyä ja pyytää toinen mielipide ennen kuin rahat vaihtavat omistajaa.