Riihimäen Lasitehtaan kokoelmalasi on nostanut suosiotaan tasaisesti, ja kirppareilta ennen parilla eurolla löytyneet värikkäät maljakot ovat päätyneet keräilijöiden hyllyille ja ulkomaisiin verkkokauppoihin. Tämä artikkeli on keräilijälle, sisustajalle ja kuolinpesän hoitajalle, joka haluaa tunnistaa Riihimäen lasin, arvioida sen hinnan ja välttää tavallisimmat ostovirheet. Kun tuntee suunnittelijat, tuotantokaudet ja merkinnät, erottaa 20 euron arkimaljakon 300 euron harvinaisuudesta.
Riihimäen lasin vaiheet 1910–1990
Riihimäen Lasi perustettiin vuonna 1910, ja tehdas oli vuosikymmenten ajan Suomen suurimpia lasinvalmistajia. Suurin osa tuotannosta oli pulloja, ikkunalasia ja talouslasia. Taidelasi oli vain pieni osa kokonaisuutta, mutta juuri se kiinnostaa keräilijöitä.
Tehdas järjesti 1920- ja 1930-luvuilla suunnittelukilpailuja, joiden kautta talolle tuli uusia suunnittelijoita. Varhaisista nimistä tunnetuimpia ovat Arttu Brummer ja Gunnel Nyman. Varsinainen kulta-aika osui 1950–1970-luvuille, jolloin muottiin puhalletut, voimakasväriset maljakot tekivät Riihimäestä tunnetun myös Pohjoismaiden ulkopuolella.
Lasin valmistus Riihimäellä päättyi vuonna 1990. Tuotanto on siis rajallinen eikä sitä enää täydennetä, ja se näkyy hinnoissa. Samassa kaupungissa toimiva Suomen Lasimuseo on hyvä paikka tutustua malleihin ennen ensimmäisiä ostoja.
Suunnittelijat, joiden nimet kannattaa tuntea
Nanny Still on Riihimäen keräilyn ydinnimi. Hänen Harlekiini-lasinsa, Flindari-maljakkonsa ja 1960-luvun lopun Pompadour-sarjansa ovat haetuimpia kohteita. Stillin mallit ovat usein veistoksellisia, ja niissä on paksut pohjat ja tummat, syvät sävyt.
Tamara Aladin suunnitteli 1960- ja 1970-luvulla muottiin puhallettuja maljakoita, joiden värit, kuten oranssi, sininen, vihreä ja ametisti, ovat nykyään vintage-sisustuksen tunnusmerkkejä. Aladinin maljakoita valmistettiin suuria määriä, joten yleiset mallit ovat edullisia. Harvinaiset värit ja korkeat, yli 30-senttiset kappaleet nostavat hintaa selvästi.
Muita tärkeitä nimiä ovat Helena Tynell ja Erkkitapio Siiroinen, joiden reliefipintaiset maljakot ja pullot sopivat samaan 1960–70-lukujen kokonaisuuteen. Kun Riihimäkeä vertaa Nuutajärveen, ero on selvä. Nuutajärven Notsjö-lasitaide painottui yksittäiskappaleisiin ja taidelasiin, kun taas Riihimäen vahvuus oli laadukkaassa sarjatuotannossa.
Riihimäen lasin tunnistaminen käytännössä
Kokenut myyjä ei ensimmäiseksi katso pohjaa. Hän katsoo muotoa, väriä ja lasin paksuutta. Muottipuhalletussa Riihimäen maljakossa näkyy usein himmeä sauma, ja lasi tuntuu kädessä painavammalta kuin koko antaa odottaa.
Pohjasta etsitään seuraavaksi paperitarraa, jossa lukee esimerkiksi ”Riihimäen Lasi Oy – Riihimäki Glass – Made in Finland”. Tarroja on säilynyt harvoin, koska ne irtosivat tiskissä. Signeeratut kappaleet ovat yleensä taide- tai studiolasia, joissa on suunnittelijan nimi ja vuosiluku kaiverrettuna.
Yksi yleinen väärinkäsitys kannattaa oikaista heti: signeeraamaton ei tarkoita epäaitoa. Valtaosa Riihimäen sarjatuotannosta lähti tehtaalta ilman kaiverrusta. Iittalan I-leimaan tottunut ostaja saattaa ohittaa aidon Aladin-maljakon vain siksi, että pohja on tyhjä.
Tunnistusta helpottavat vanhat tehtaan tuoteluettelot ja keräilijöiden julkaisemat mallikirjat. Mittaa maljakon korkeus ja halkaisija ja vertaa niitä luettelon tietoihin. Samaa mallia tehtiin usein kolmessa tai neljässä koossa, ja koko vaikuttaa hintaan.
Hintatasot ja mikä nostaa arvoa
Yleisimmät Tamara Aladinin maljakot maksavat tyypillisesti 20–80 €. Harvinaiset värit ja suuret koot maksavat 100–250 €. Nanny Stillin Harlekiini-laseja myydään usein 15–40 € kappaleelta, mutta ehjä kuuden lasin sarja on enemmän kuin kuuden yksittäisen lasin summa.
Pompadour- ja Flindari-maljakoista pyydetään kunnosta ja väristä riippuen 50–300 €. Varhainen, 1930–40-lukujen taidelasi ja signeeratut studiokappaleet voivat nousta useisiin satoihin tai tuhansiin euroihin, ja niitä myydään myös Bukowskisin ja Hagelstamin huutokaupoissa.
Kunto ratkaisee enemmän kuin moni arvaa. Pienikin lohkeama suulla voi pudottaa hinnan puoleen. Sisäpuolen kalkkisamennus, niin sanottu ”sairas lasi”, ei yleensä lähde pesemällä. Tarkempi selitys siitä, miten ikä, kunto ja harvinaisuus yhdessä vaikuttavat hintaan, löytyy artikkelista antiikin hinnoitteluperusteista.
Tässä yksi poikkeus: Riihimäen lasi on ulkomailla, erityisesti Isossa-Britanniassa ja Saksassa, välillä kalliimpaa kuin Suomessa. Tori.fi-ilmoitusten hinnat eivät siksi aina kerro todellista markkina-arvoa, vaan myyntihinnat kannattaa tarkistaa myös kansainvälisistä huutokaupoista.
Yleisimmät virheet keräilijän alkutaipaleella
Samat virheet toistuvat vuodesta toiseen, ja niistä kolme maksaa eniten:
- Kaikki värikäs lasi luullaan Riihimäeksi. Ruotsalaisia, tšekkiläisiä ja italialaisia muottipuhallettuja maljakoita myydään Riihimäkenä yhä, varsinkin verkossa.
- Pintaa ei tarkisteta valoa vasten. Hiotut lohkeamat ja lyhennetyt suut jäävät huomaamatta, jos lasia katsoo vain ylhäältä.
- Sarjat hajotetaan. Kuolinpesää tyhjennettäessä lasit myydään usein yksitellen, jolloin kokonaisuuden lisäarvo menetetään.
Jälkimmäinen on erityisen tavallinen perinnönjaossa. Kaapin perältä löytyy kahdeksan Harlekiini-lasia, perilliset jakavat ne keskenään, ja myöhemmin kukin myy omansa murto-osalla sarjan arvosta. Asiantuntijan kannattaa katsoa lasit ennen jakoa, ja kuolinpesän antiikin arvon selvitys on tässä vaiheessa ajan arvoinen.
Mistä Riihimäen lasia kannattaa ostaa
Ammattilainen aloittaa antiikkiliikkeistä ja vintage-kaupoista, joissa kappaleet on jo tunnistettu ja kunto tarkastettu. Hinta on hieman korkeampi kuin kirpputorilla, mutta virheostoksen riski on pienempi. Hämeen alueen liikkeissä, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä, Riihimäen lasia on tarjolla tavallista enemmän, koska tehtaan työntekijöiden kodeista on vapautunut lasia markkinoille.
Kirpputoreilta ja kuolinpesähuutokaupoista tekee edelleen löytöjä, mutta niitä varten on tunnettava mallit valmiiksi. Kannattaa myös muistaa, että antiikkiliike on erikoistunut vanhoihin ja keräilyarvoisiin esineisiin. Iittalan tai muiden valmistajien uutta lasia myydään sisustus- ja lahjatavaraliikkeissä.
UKK
Miten tunnistan Riihimäen lasin, jos pohjassa ei ole merkintää?
Katso muotoa, väriä, muottisaumoja ja painoa ja vertaa mittoja tehtaan vanhoihin tuoteluetteloihin. Suurin osa sarjatuotannosta on merkitsemätöntä, joten tyhjä pohja on tavallinen.
Onko Tamara Aladinin maljakko arvokas?
Yleiset mallit maksavat yleensä 20–80 €. Harvinaiset värit, suuret koot ja virheetön kunto voivat nostaa hinnan 100–250 euroon.
Kannattaako sairaan lasin samennusta yrittää poistaa?
Kotikonstit eivät yleensä auta, ja väärät kemikaalit voivat vahingoittaa pintaa. Ammattimainen kiillotus on mahdollista, mutta se kannattaa vain arvokkaissa kappaleissa.
Viimeinen vinkki ennen seuraavaa ostosta
Riihimäen lasi on helppo aloittaa ja vaikea hallita kokonaan. Opettele ensin viisi tai kuusi tunnetuinta mallia Nanny Stillin ja Tamara Aladinin tuotannosta, niiden koot ja värit. Kun ne tunnistaa, erottaa myös poikkeukset, ja poikkeuksista löytyvät arvokkaimmat kappaleet.