Iittalan lasitaide ja erityisesti Alvar Aallon suunnittelemat esineet kuuluvat suomalaisen designin arvostetuimpiin keräilykohteisiin. Moni perii vanhan maljakon isovanhempien kaapista tai löytää kirpputorilta lasiesineen, jonka pohjassa on outo leima – eikä tiedä, onko kyseessä tavallinen tuotantoerä vai oikea Aalto-klassikko, jonka arvo voi olla satoja tai jopa tuhansia euroja.
Tässä artikkelissa käydään läpi, miten Aallon Iittala-lasi tunnistetaan, mistä sen arvo muodostuu ja mitä kannattaa tietää ennen ostoa tai myyntiä.
Miksi Alvar Aallon Iittala-esineet kiinnostavat keräilijöitä
Alvar Aalto ei ollut vain arkkitehti, vaan myös yksi suomalaisen muotoilun kansainvälisesti tunnetuimmista nimistä. Hänen lasisuunnittelunsa Iittalalle 1930-luvulta lähtien loi pohjan koko suomalaiselle lasitaiteen maineelle.
Aallon esineet edustavat orgaanista muotokieltä, joka poikkesi rajusti aikakauden geometrisesta funktionalismista. Tämä tekee niistä poikkeuksellisen tunnistettavia ja siksi myös haluttuja keräilykohteita sekä kotimaassa että ulkomailla. Kansainväliset huutokauppatalot ja suomalaiset huutokauppatalot, kuten Bukowskis ja Hagelstam & Co, myyvät säännöllisesti Aalto-lasia, mikä pitää yllä esineiden markkina-arvoa ja tunnettuutta.
Savoy-maljakko ja muut Aallon suunnittelemat lasiesineet
Tunnetuin Aallon lasiteos on Savoy-maljakko, alun perin vuonna 1936 esitelty aaltoileva malja, joka syntyi Aallon ja hänen puolisonsa Aino Aallon yhteistyönä Karhula-Iittala-lasitehtaalle. Maljakkoa on valmistettu vuosikymmenten ajan useissa väreissä ja kokoluokissa, mikä vaikuttaa suoraan sen keräilyarvoon.
Vanhat, 1930–1950-luvuilla puhalletut kappaleet ovat harvinaisempia ja arvokkaampia kuin myöhemmät sarjatuotantoerät. Väri on toinen merkittävä tekijä: alkuperäiset savunharmaat ja tumman meripihkanväriset kappaleet ovat usein kirkasta lasia arvokkaampia.
Savoy-maljakon lisäksi Aalto suunnitteli muun muassa erilaisia kynttilänjalkoja ja koristelaseja, joita näkee harvemmin markkinoilla. Nämä sivutuotteet ovat usein kokeneille keräilijöille juuri siksi kiinnostavia, että niitä tulee myyntiin harvoin.
Näin tunnistat aidon Aalto-lasin – leimat ja pohjamerkinnät
Aitouden varmistaminen on tärkein askel ennen ostopäätöstä. Iittala alkoi käyttää tunnettua I-leimaa vuodesta 1946 lähtien, joten sitä vanhemmissa, alkuperäisissä 1930-luvun Savoy-maljakoissa leimaa ei vielä ole – niiden aitous täytyy päätellä muista tekijöistä.
Käytännön tunnistusvinkkejä:
Tarkista pohjan hionta ja käsityön jäljet. Käsin puhalletussa vanhassa lasissa on usein pieniä epäsäännöllisyyksiä, kuten hienoisia kuplia tai epätasaista paksuutta, jotka puuttuvat myöhemmistä konepuhalletuista eristä.
Vertaa muotoa alkuperäisiin arkistokuviin. Savoy-maljakon aaltomuoto on kopioitu lukemattomia kertoja sekä kotimaassa että ulkomailla, ja monet jäljitelmät myydään ”Aalto-tyylisinä” ilman minkäänlaista yhteyttä alkuperäiseen suunnittelijaan tai valmistajaan.
Jos esine on erityisen arvokas tai epäselvä, kannattaa pyytää arviota asiantuntijalta – esimerkiksi Designmuseolla ja huutokauppatalojen asiantuntijoilla on kokemusta juuri tämän kauden lasin tunnistamisesta. Moni antiikkikauppa tarjoaa myös arviointipalvelua, ja luotettavan antiikkikaupan valinta on ensimmäinen askel, jos oma silmä ei riitä aitouden varmistamiseen.
Yleinen väärinkäsitys: kaikki aaltomainen lasi on Aallon suunnittelemaa
Yksi yleisimmistä virheistä on olettaa, että jokainen aaltomuotoinen lasimaljakko on automaattisesti Alvar Aallon käsialaa. Näin ei ole. Savoy-maljakon suosio synnytti aikanaan – ja synnyttää yhä – lukuisia jäljitelmiä ja ”hengessä” tehtyjä malleja, joita on valmistettu sekä Suomessa että ulkomailla ilman virallista yhteyttä Iittalaan tai Aallon perikuntaan.
Myyjän ilmoitus ”Aalto-tyylinen” tai ”Aalto-henkinen” tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kyseessä ole alkuperäinen suunnittelu. Ostajan kannattaa aina kysyä suoraan, onko esineessä valmistajan leima ja onko se peräisin Iittalan tuotannosta – epämääräinen vastaus on varoitusmerkki.
Mistä Aalto-lasin hinta muodostuu
Hintahaitari on Aallon Iittala-esineissä poikkeuksellisen laaja, ja siihen vaikuttavat ikä, harvinaisuus, väri, koko ja kunto.
Arkihintaluokka (50–500 €): myöhempien vuosikymmenten sarjatuotannon Savoy-maljakot yleisimmissä väreissä ja kooissa, kirkasta lasia, hyväkuntoisia mutta ei erityisen harvinaisia.
Keskihintaluokka (500–5 000 €): vanhemmat, 1950–1970-luvuilla valmistetut kappaleet erikoisväreissä tai harvinaisemmissa kokoluokissa, sekä hyväkuntoiset alkuperäispakkauksella varustetut esineet.
Huippuluokka (yli 10 000 €): alkuperäiset 1930-luvun käsin puhalletut Savoy-maljakot, dokumentoidulla alkuperällä ja huippukunnossa, erityisesti jos niillä on näyttelyhistoriaa tai ne on hankittu suoraan tunnetusta kokoelmasta.
Kunto vaikuttaa hintaan huomattavasti enemmän kuin monet olettavat: pieni reunavaurio tai naarmu voi pudottaa arvon murto-osaan alkuperäisestä. Restaurointi ei yleensä ole taloudellisesti kannattavaa lasiesineissä, sillä korjausjäljet näkyvät ja laskevat arvoa entisestään.
Kuolinpesät ja huutokaupat – mistä Aalto-lasia löytyy
Suuri osa markkinoille tulevasta Aalto-lasista on peräisin kuolinpesistä. Ikääntyvän väestön kotitalouksissa on usein 1950–1970-luvuilla hankittuja Iittala-esineitä, joiden arvoa perikunta ei aina tunnista – maljakko on saattanut olla vuosikymmeniä tavallisena käyttöesineenä hyllyllä.
Perinnönjaossa esineen arvo määritetään käyvän arvon mukaan, ei toivehinnan mukaan, mikä kannattaa muistaa myös perintöveroa laskettaessa. Tässä tilanteessa asiantunteva arvio on suositeltava, sillä maallikon on vaikea erottaa 200 euron arkiesine 5 000 euron harvinaisuudesta pelkällä silmämääräisellä tarkastelulla.
Kuolinpesän esineiden lisäksi Aalto-lasia löytyy antiikkikaupoista, erikoistuneista lasitaidemyyjistä ja huutokaupoista. Kannattaa muistaa, että uusia Iittala-tuotteita myydään sisustusliikkeissä ja tavarataloissa – antiikkikaupat ja erikoisliikkeet ovat oikea osoite juuri vintage- ja keräilykappaleille, joilla on historiaa ja mahdollisesti nousevaa arvoa. Suomen antiikkikauppoja pääsee selaamaan kootusti antiikkikauppojen listauksesta, josta löytää lasitaiteeseen erikoistuneita myyjiä paikkakunnittain.
UKK
Miten erotan aidon Aalto-lasin jäljitelmästä?
Aidoissa, vuoden 1946 jälkeen valmistetuissa kappaleissa on Iittalan I-leima pohjassa. Sitä vanhemmissa kappaleissa aitous varmistetaan muodon, käsityöjälkien ja mahdollisen alkuperädokumentaation perusteella – epäselvissä tapauksissa kannattaa käyttää asiantuntija-arviota.
Kannattaako vaurioitunut Aalto-maljakko korjauttaa ennen myyntiä?
Yleensä ei. Lasin restaurointijäljet jäävät usein näkyviin ja laskevat esineen arvoa enemmän kuin itse vaurio. Vauriotieto on parempi kertoa avoimesti ostajalle kuin peitellä sitä korjauksella.
Onko kaikki Savoy-maljakot yhtä arvokkaita?
Ei. Arvoon vaikuttavat valmistusvuosikymmen, väri, koko ja kunto merkittävästi – uudempi kirkas sarjatuotantomalli ja harvinainen 1930-luvun käsintehty erikoisväri voivat erota arvoltaan kymmeniä kertoja.
Yhteenveto
Alvar Aallon Iittala-lasi on yksi suomalaisen designin tunnetuimmista ja parhaiten dokumentoiduista keräilyalueista, mikä tekee siitä sekä palkitsevan että suhteellisen turvallisen keräilykohteen aloittelijallekin. Aitouden tunnistaminen vaatii kuitenkin tarkkuutta – leima, valmistusajankohta, väri ja käsityön jäljet kertovat yhdessä enemmän kuin pelkkä muoto.
Jos oma esine tai kuolinpesästä löytynyt maljakko herättää epäilyjä arvosta tai aitoudesta, kannattaa aina kääntyä asiantuntijan tai lasitaiteeseen erikoistuneen antiikkikaupan puoleen ennen myyntipäätöstä. Aallon huonekalujen tunnistamisesta ja arvonmäärityksestä kiinnostuneille aihetta on käsitelty tarkemmin myös Alvar Aallon huonekaluja käsittelevässä artikkelissa.
